markus_karttunen_pieni.jpg

Markus Karttunen

Valmentajana pyrin luomaan mukavan, turvallisen ja ammattitaitoisen harjoitteluympäristön, johon kenen tahansa on helppo tulla mukaan. Valmennuksessani oppii voimaharjoittelusta monipuolisesti laajalla skaalalla, tarvittaessa perusteista lähtien ja yksilö huomioiden. Harjoittelun lisäksi valmennuksissa  huomioidaan  kokonaiskuormitukseen vaikuttavat tekijät, palautuminen sekä laadukas ravitsemus.

Valmentajana minulle on tärkeää että pystyn perustelemaan miksi mitäkin tehdään. Se mitä opetan perustuu tutkittuun tietoon, omaan valmennuskokemukseen ja kerättyyn tietoon vuosien varrelta. Minulle on tärkeää kehittää itseäni jatkuvasti valmentajana sekä urheilijana.

Valmennuksissani käy alottelijoita, tavotteelisia treenaajia, kilpavoimanostajia ja urheilijoita. Toimin voimanostoseura Optimal Liftersin valmentajana ja olen myös itse kilpavoimanostaja. Optimal Performance Centerillä olen valmentanut vuodesta 2017 alkaen ja valmennuskokemusta on kertynyt kahdeksan vuoden ajalta.


Markuksesta sanottua

ida_markus.jpeg

“Olen ollut Markuksen valmennuksessa nyt kolme vuotta. Alusta asti mun tavoite oli alkaa kilpailla voimanostossa, joten treenit starttasi tästä lähtökohdasta. Tällä mennään edelleen.

Markuksen valmennuksessa oon päässyt ylittämään itseni kerta toisensa jälkeen. Kolmessa vuodessa ollaan päästy 388.5kg yhteistulokseen, suomenmestaruuksia voitettu kaksi, tehty muutama suomenennätys sekä päästy osaksi Suomen maajoukkuetta. Ekoissa MM-kisoissa sijoitus 13.

Markuksessa parasta valmentaja on sen rauhallinen olemus tilanteessa kuin tilanteessa. Markus myös jatkuvasti selittää ja perustelee miksi tehdään mitäkin. Tällä tavalla oppii itse myös koko ajan ja valmennuksesta jää käteen paljon muutakin kuin kasa treeniohjelmia.

Voin lämpimästi suositella Markuksen valmennusta kaikille voimanostosta vähänkin kiinnostuneille.”

- Ida Hyytiäinen


“Olen ollut siskoni kanssa Markuksen duovalmennuksessa voimanoston parissa reilu 3kk.

Olen aina kipuillut sen kanssa, etten jaksa käydä usein salilla ja luulin olevani vain niin kärsimätön tai laiska, ettei minusta tule koskaan aktiiviliikkujaa. On siis uskomatonta että nyt käyn mielelläni 4 x viikossa salilla. Tämä ei johdu siis mistään valaistumisesta tai muusta mullistuksesta, vaan Markuksen tekemä ohjelma sopii minulle vain niin pirun hyvin. Yhteistulokseni on kasvanut tässä ajassa 32,5 kg.

Suosittelen Markuksen valmennusta ihan jokaiselle voimanostosta kiinnostuneelle. Erityisesti niille, jotka haluavat asiantuntevan ja empaattisen valmentajan, joka saa tuloksia aikaan ja osaa vetää rajoja tarvittaessa. Tai niille, jotka haluavat voimanostaa pitkäjänteisesti siten, etteivät paikat hajoa.

Duovalmennuksessa on ollut ihan huippuhauskaa, sitä suosittelen lämpimästi kaikille sisaruksille!!”

-Paula (kuvassa oikealla)


“Aloitin Markuksen valmennuksessa kolme vuotta sitten. Halusin nostaa voimatasoja ja löytää elämäntavan jonka avulla pysyn kunnossa lopun elämääni.

Muistan vieläkin ensimmäiset treenit Markuksen kanssa. Kokemukset 90-luvulta kuntosalitreeneistä katosivat mielestä nopeasti – järkevä, tasapainoinen ja mieluisa treenimalli löytyi alusta alkaen.

Ensimmäisen vuoden tuijotin tietysti kilomääriä – oli tärkeää saada penkkipunnerruksessa jokin kolminumeroinen luku uskottavasti ylös. Kehitys on ollut tasaista ja samalla yllättävää. Kolmessa vuodessa on päästy 507 kg yhteistulokseen. Vastahan tässä päästiin vauhtiin!

Markuksen kanssa tapaamme viikottain. Arvostan äärettömästi Markuksen rauhallista ja jämptiä tapaa ohjata ja suunnitella treenejä. Olen oppinut mielettömästi lähes huomaamatta. Neljän viikon välein päivittyvä ohjelma inspiroi ja pitää tekemisen tuoreena. 

Suosittelen varauksetta Markuksen valmennusta, jos voimanosto ja ylipäänsä järkevä painojen kanssa tapahtuva itsensä huolessapito kiinnostaa!” -Jussi


tuula.jpg

"Olin mukana Markuksen voimanostoryhmässä vuoden verran. Sain varmuutta etenkin kyykkyyn ja maastavetoon, joista itselläni oli vähemmän kokemusta. Ja tietysti sen 100 kiloa lisää yhteistulokseen.

Valmennuksessa on helppoa olla, kun voi luottaa siihen, että ohjelmaa seuraamalla tuloksia syntyy ja että ammattilainen tekee siihen tarvittaessa muutoksia lennosta.

Voin suositella Makea valkuksi kenelle tahansa voimailusta kiinnostuneelle!"

- Tuula Kolehmainen


“Markuksen kanssa ollaan harjoiteltu voimanostoa tavoitteellisesti, tarkoituksena aloittaa kilpaileminen jonain päivänä. Tuppaan usein ylianalysoimaan omaa tekemistä. Nyt voin luottaa siihen, että Markus kyllä kertoo, jos tekniikassa on jotain korjattavaa. Voin jättää turhan murehtimisen pois.

Parasta on, että Markus haastaa kokeilemaan omia rajoja ja rohkaisee, jos itseltä meinaa kantti pettää. Työntää sopivalla tavalla epämukavuusalueelle, ettei jumitu esimerkiksi aina tekemään samoilla painoilla. Pidän myös siitä, että Markus kyselee salilla valmennuskertojen välissä, miten treeni on kulkenut, ja osoittaa muutenkin aitoa kiinnostusta valmentajana.

Olen jo pitkään tiennyt, että haluan joku päivä kilpailla, mutta ajatuksena että "sitten joskus". Markus rupesi heti suunnittelemaan, että mitkä ne mun ekat kisat voisi olla. Ilman Markusta kisaaminen jäisi hyvin varmasti vain ajatuksen tasolle.

Jos tulee vaivoja, kipuja tai joku homma ei toimi, Markus lähtee heti miettimään ratkaisua. On kiva kun ei tarvinnut yksin miettiä ja turvautua googleen, kun esim. kyykkääminen rupesi sattumaan lonkkiin. Muutama pieni muutos, niin ongelma korjaantui.

Konkreettisten tulosten lisäksi on tullut lisää rohkeutta ja itseluottamusta. Uskallan haastaa itseäni enemmän, enkä pelkää epäonnistumista.

Voin lämpimästi suositella Markuksen valmennusta voimanostosta kiinnostuneille, tai sitä harrastaville, motivoituneille treenaajille.”

- Salla Saarinen


“Aloitin Markuksen voimanostovalmennuksessa duona siskoni kanssa syyskuussa 2021. Meininki on ollut erinomainen, ja hauskanpidon lisäksi muutamassa kuukaudessa saatiin leivottua kisayhteistulokseeni +25 kiloa.

Markus on valmentajana asiantunteva, lämmin, rauhallinen ja kannustava. Se on tasapanottanut duomme impulsiivisuutta ja auttanut molempia kehittymään. Ohjelmointi on tehty viisaasti ja nousujohteisesti, joka on ollut omiaan lisäämään minäpystyvyyttä. Lisäksi koen Makelta saadun henkisen tuen äärimmäisen arvokkaana.

Suosittelen Markuksen valmennusta lämpimästi kaikille etenkin, jos tarkoitus on treenata tavoitteellisesti voimanostoa. On todella suuri etu, että valmentaja itsekin kilpailee lajissa ja sitä(kin) kautta ymmärtää, mistä hommansa on kyse. Markuksen tyyli valmentaa on lempeä mutta tehokas, ja uskon sen sopivan monenlaisille urheilijoille.”

-Kirsi (kuvassa vasemmalla)


Markus on käynyt vierailulla myös Väkevä elämä -podcastissa.

Optimal Performance Centerin voimanostovalmennuksen päävastuullisena oli tarjolla mainioita ajatuksia mm. miten voimanostotreeniä kannattaa harjoitella, mistä lähteä liikkeelle jos on aloittelija, minkälaista ravintoa voimanostajan kannattaa syödä, miten maastaveto, penkkipunnerrus ja jalkakyykky saadaan kehittymään, mikä on palautumisen merkitys ja miten se optimoidaan ja miten taata, että tulosta syntyy ja yhteistulos kehittyy.

Voit kuunnella jakson Spotifyssa klikkaamalla TÄSTÄ, Apple podcasteissa TÄSTÄ ja Suplassa TÄSTÄ.


VALMENNUSKOKEMUS ja koulutus

  • Valmentajan Ammattitutkinto  (Vierumäki)

  • Optimal Lifters -voimanostoseuran päävalmentaja

  • Koulutettu Urheiluhieroja 

  • Suomen Painonnostoliiton, Painonnoston ohjaajakoulutus 1

  • Trainer lab, Personal Trainer

  • Training for Warriors Level 1 instructor certification

Haluatko Markukselle valmennukseen?